tää päivä tai ehkä koko todellisuus
…..
kyyneleet vierii poskea pitkin ja sattuu..
haluaisin vain ottaa poikani syliin ja rutistaa lujaa ja vakuuttaa ”sä olet turvassa nyt”
. Mutten voi edes koskea .koska kosketus on sinulle liikaa,koska puhe vaivaannuttaa sinut etkä luota enää ihmisiin,koska pelkäät myös että minulle ja siskolledi sattuu,,koska aistiyliherkkyys,impulsiivisuutesi ja ne kaikki tuskaiset traumat jotka isäsi meille aiheutti kukaan ei ole ymmärtänyt ,eikä kukaan ole ennen uskonut .. Vasta nyt sinut nähtiin kun jälleen hajotit potkien huoneesi oven ja satutit minua kohtauksesi aikana ,vasta nyt sinua kuultiin kun huusit ettet tahdo enää elää ! Sisälläni pisti .pisti ja sattui niin lujaa etten kyennyt edes itkemään kun kuulin hätähuutosi taas mutta tällä kertaa sanoit ”haluan kuolla,haluan hoitoon” sisälläni kuoli jotain. Olen tehnyt kaikkeni löytääkseni sinulle apua … Tunnen epä onnistuneeni. Saanko sinua kuntoon ikinä? Pystynkö pitämään sinut kasassa? Milloin pystyt olemaan taas lapsi? .. Miljoona kysymystä päässä eikä kukaan osaa vastata..
veivät sinut pois kotoa lasten sairaalaan . Tunsit olisi turvalliseksi mutta silti pelkäsit että minua satutetaan. Silti pelkäsit ettet enää pääse kotiin.. Vievät sinut toiseen paikkaan enkä tiedä teenkö oikeita päätöksiä enkä tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi.. Olo on turta ja toivoton. Surullinen ja sattuu..
taas sadepilvet jatkavat kulkuaan ja on kylmä.
minulla on kaksi ihanaa lasta ja mies ystävä jotka rakastavat ja joita rakastan.. Olen siis edelleen onnekas ,mutta koska voidaan olla onnellisia?